Tekijät tutuksi – Tuotannon työntekijä
9.10.2025
Jatketaan tekijät tutuksi -sarjaamme. Työllistämme 54 henkilöä, joten työtehtäviä löytyy monenlaisia. Nyt esittelyssä on tuotannon työntekijä Gam Phan, joka jäi ansaitulle eläkkeelle syyskuun lopussa.
40 vuotta Suomessa ja yhdeksän vuotta Transmerillä
Gam saapui Suomeen venepakolaisena lokakuussa 1984. Viime vuonna tuli täyteen tasan 40 vuotta Suomessa – neljä vuosikymmentä, joiden aikana hän on rakentanut elämää ja uraa uudessa maassa sitkeydellä ja määrätietoisuudella.
Transmerin tuotannossa Gam aloitti syksyllä 2016 yhdessä tyttärensä Luyenin kanssa. Gam oli tuolloin 57-vuotias ja valmis tarttumaan uusiin haasteisiin. ”Oppimishalu oli kova”, Gam kertoo hymyillen.
Ennen Transmeriä hän työskenteli pitkään käsiladonnassa Tellabsilla. Työt olivat pääosin itsenäisiä, joten Transmerin pakkaamon vilkas ja monipuolinen ryhmätyö toi mukanaan uutta energiaa ja rohkeutta. ”Transmeri oli ensimmäinen paikka, jossa tein töitä isossa ryhmässä. Siellä opin puhumaan enemmän suomea ja sain itsevarmuutta”, Gam kertoo.
”Suomessa on hyvät edut ja työntekijöitä arvostetaan. Kerron tästä aina ylpeänä sukulaisille Vietnamissa”
Yhteisö, joka jäi mieleen
Gam kuvailee Transmerin työyhteisöä lämpimästi: ”Meillä on ollut hyvä porukka, monipuolinen kulttuuri ja hyvät pomot. Kaikki onnistuu, kun tehdään yhdessä!”

Gam (vas.) läheisten työkavereiden kanssa yrityksen pikkujouluissa 2023.
Vaikka suomenkieli ei ollut alussa sujuvaa, Gam uskoi itseensä ja halusi oppia. Työ antoi mahdollisuuden kehittyä, ja kollegoiden tuki auttoi paljon. Hän arvostaa erityisesti suomalaista työkulttuuria, jossa työntekijästä pidetään huolta. ”Suomessa on hyvät edut ja työntekijöitä arvostetaan. Kerron tästä aina ylpeänä sukulaisille Vietnamissa”, Gam kehuu.
Uusi elämänvaihe
Nyt Gam jää eläkkeelle pitkän työuran jälkeen – iloisin, mutta myös hieman jännittynein mielin. ”Onhan se iso muutos, mutta olen onnellinen.”
Elämä jatkuu, askel eteenpäin”, hän toteaa. Perhe ja suku ovat Gamille erittäin tärkeitä. Hänen 7 lastaan ovat kaikki saaneet Suomessa koulutuksen ja ovat täällä työelämässä. Eläkkeellä oleminen vapauttaakin nyt enemmän aikaa perheen ja varsinkin lastenlasten kanssa olemiseen. Gamilla on 7 lastenlasta, joista nuorin on vastasyntynyt ja vanhin jo aikuinen.

Perhe ja suku ovat Gamille erittäin tärkeitä. Eläkkeelle jäätyään, Gamilla on enemmän aikaa myös lapsenlapselleen Hugo Kasperille.
Lopuksi Gam lähettää terveisiä työkavereilleen: ”Hyvät jatkot kaikille ja olkaa onnellisia siitä, mitä meillä on nyt.”
Työnantaja kiittää
Transmeri haluaa lämpimästi kiittää Gamia erittäin ahkerasta ja iloisesta työpanoksesta. Arvostamme hänen joustavuuttaan ja omistautumistaan yritykselle. Gamille järjestettiin koko henkilökunnan kesken läksiäisjuhlat kakkukahveineen.

Koko henkilökunta kokoontui juhlimaan Gamin eläkkeellelähtöä. Yrityslahjan lisäksi, työkaverit antoivat oman lahjansa pidetylle Gamille.
Gam oli itse kokannut koko henkilökunnalle maistuvaa vietnamilaista ruokaa. Gamin tytär Luyen sanoi, että äiti kokkaa mielellään koko suvulle ja työkaverit olivatkin oikein otettuja saadessaan maistaa Gamille tärkeää perinneruokaa.

Gam ja hänen tyttärensä Luyen esittelevät Gamin työkavereilleen kokkaamat vietnamilaiset ruoat.
Gam, nyt on aika vaihtaa työvuorot vapaapäiviin! Kiitos työpanoksestasi ja hyvästä työkaveruudesta vuosien varrella – toivomme sinulle iloa ja hyvää mieltä!