Tekijät tutuksi – Linjavastaava
26.8.2024
Jatketaan kesälomien jälkeen taas Tekijät tutuksi -sarjaamme. Työllistämme 56 henkilöä, joten työtehtäviä löytyy monenlaisia. Nyt esittelyssä on Vanessa Lehtonen. Vanessa työskentelee Vantaan Piispankylän tehtaamme tuotannossa Linjavastaavana ja vastaa tuotteiden laadusta linjastolla.
Vanessa on työskennellyt Transmeri Logisticsilla noin 1,5 vuotta. Linjavastaavana Vanessa on vastuussa siitä, että tuontantolinjastolla pakattavat tuotteet ovat laadukkaita ja vastaavat sitä, mitä asiakkaamme ovat määritelleet.
”Seuraan esimerkiksi täyttömääriä, tuotteiden ulkonäköä sekä toimivuutta ja olen eräänlainen ”välikäsi” labran ja tuotannon välillä. Työ on todella vaihtelevaa. Välillä on kiireisiä päiviä ja joskus rauhallisempia. Eniten pidänkin juuri niistä päivistä, jotka ovat hektisiä.”
Tuotannon linjavastaavan tehtäviin kuuluu tuotantolinjan valvonta. Hän seuraa tuotantoprosessin edistymistä ja vastaa siitä, että tuotanto sujuu tehokkaasti ja laatuvaatimukset täyttyvät. Lisäksi hänen vastuullaan on raportointi ja yhteistyö muiden osastojen, kuten logistiikan ja laadunvalvonnan, kanssa.
”Pidän työssäni siitä, että saan ottaa vastuuta ja pääsen tekemään töitä todella monen eri ihmisen kanssa yhden päivän aikana.
Vanessa asuu Vantaalla miehensä ja kahden tyttären kanssa. Perheeseen kuuluu myös kaksi Maine Coon rotuista kissaa. Vapaa-ajallaan Vanessa pyrkii normaalin arjen ohella urheilemaan päivittäin.
”Harrastin kilpaurheilua noin 14 vuotta mutta polvivamman takia urheilen nykyyän vain omaksi ilokseni ilman sen suurempia tavoitteita. Ainakin toistaiseksi.”